…ylös nouskohon,” laulu raikaa Alina-salissa sitsi-illan päätteeksi. Olen fuksi -21 ja äärettömän onnellinen siitä, että voin kavuta säkeen kuullessani jakkaralle, kohottaa maljan kohti kattoa ja nauttia sitsikansan seurasta.
Aloittaessani opinnot polvissa, näytti fuksisyksyn kulku nimittäin vielä kovin epävarmalta. Orientaatioviikolla värjöttelimme ilta toisensa jälkeen pimeissä puistoissa ja yritimme tutustua toisiimme, vaikka juttukaverin kasvoja oli hankalaa erottaa keskiyön hämärässä. Pitkin keskustaa fuksiaisten rasteja kierrellessä olin kuitenkin todella kiitollinen ulkotapahtumista, sillä vielä kesällä olin pelännyt, etten näkisi vilahdustakaan muista fukseista.
Polvin fukseja ja keskikesän taikaa Vallan juhannussitseillä (marraskuu 2021).
Pian kalenteri alkoi täyttyä sellaisistakin tapahtumista, joita en ollut uskaltanut edes toivoa järjestettävän. Hittiputken tahtiin päästiin tanssimaan muun muassa sitsien jatkoilla, saunan lauteilla ja jopa länsinaapurin aluevesillä. Aiemmin minulle täysin tuntematon potpuri alkoi luonnistua ulkomuistista jo lokakuussa. Tapahtumien lämmin tunnelma on kantanut läpi pimenevän syksyn, eikä edes itsenäisyyspäivän soihtukulkue onnistunut kylmäämään henkisesti, vaikka varpaissa ei Senaatintorille tultaessa ollutkaan tuntoa jäljellä. Soihtujen hohteessa sydän täyttyi kiitollisuudesta koko syksyä ja ihania fukseja kohtaan.
Kannunvalajien fuksitoimikunta 2021 etelänmatkalla Tallinnassa.
Pelkää puistohengailua ja risserallia fuksisyksy ei ole ollut. Omaa opintosuunnitelmaa rakennellessa ja ensimmäisten kurssien luentoja kuunnellessa olen useamman kerran pysähtynyt pohtimaan paikkaani tässä kokonaisuudessa. Polvin valikoituminen yhteishaun ykköskohteeksi ei ollut minulle viime keväänä mikään läpihuutojuttu. Olin kyllä kiinnostunut viestinnästä, mutta sen kylkeen liimattu politiikka tuntui etäiseltä.
Ehkä juuri epävarmuuteni vuoksi uudet opinnot ovat innostavan ja mielenkiintoisen lisäksi tuntuneet myös pelottavilta ja omat taidot vähintäänkin kyseenalaisilta. Etäluennoilla omaa hämmennystä ei ole voinut peilata kurssikavereiden katseista, vaan sen kanssa on jäänyt yksin. Tuntui, kuin kaikki muut Zoom-ikonit olisivat olleet itseäni perehtyneempiä, kysyneet valistuneempia kysymyksiä ja näyttäneetkin piirun verran akateemisemmilta kaikessa harmaudessaan.
Valta ry:n vuosijuhlilla hankalat tunteeni puki sanoiksi toimittaja Katri Makkonen, joka puheessaan muisteli omaa fuksivuottaan ja epävarmuuden tunteita, joita koki yliopisto-opintojen edessä. Urallaan menestyneen alumnin muistelmat tuntuivat niin lohduttavilta ensimmäisen periodin tenttirumban jälkeen, että myönnän tirauttaneeni muutaman kyyneleen led-kynttilöiden lepatuksessa.
Itsenäisyyspäivän soihtukulkue.
Nyt joululoman lähestyessä täytyn toiveikkuudesta, sillä viimeisimmän tiedon mukaan opetus siirtyy keväällä Zoomista kampukselle. Opinnot ovat alkaneet tuntua omilta, mutta etäopiskelu tuntuu edelleen tuskaiselta, joten lähiopetus on erittäin tervetullutta. Porthanian pyöröovista ravaamisen lisäksi odotan innolla haalarien saapumista alkuvuodesta, sekä tietysti kevään tapahtumia, sillä penkkarit koronalle menettäneenä abiturienttina suhtaudun kaikenlaisiin haalariasuihin sekä biletykseen erittäin vakavasti.
Tuuli Pänkäläinen
0 Comments