“Ken on fuksi -21…

…ylös nouskohon,” laulu raikaa Alina-salissa sitsi-illan päätteeksi. Olen fuksi -21 ja äärettömän onnellinen siitä, että voin kavuta säkeen kuullessani jakkaralle, kohottaa maljan kohti kattoa ja nauttia sitsikansan seurasta.

Aloittaessani opinnot polvissa, näytti fuksisyksyn kulku nimittäin vielä kovin epävarmalta. Orientaatioviikolla värjöttelimme ilta toisensa jälkeen pimeissä puistoissa ja yritimme tutustua toisiimme, vaikka juttukaverin kasvoja oli hankalaa erottaa keskiyön hämärässä. Pitkin keskustaa fuksiaisten rasteja kierrellessä olin kuitenkin todella kiitollinen ulkotapahtumista, sillä vielä kesällä olin pelännyt, etten näkisi vilahdustakaan muista fukseista.

Polvin fukseja ja keskikesän taikaa Vallan juhannussitseillä (marraskuu 2021).

Pian kalenteri alkoi täyttyä sellaisistakin tapahtumista, joita en ollut uskaltanut edes toivoa järjestettävän. Hittiputken tahtiin päästiin tanssimaan muun muassa sitsien jatkoilla, saunan lauteilla ja jopa länsinaapurin aluevesillä. Aiemmin minulle täysin tuntematon potpuri alkoi luonnistua ulkomuistista jo lokakuussa. Tapahtumien lämmin tunnelma on kantanut läpi pimenevän syksyn, eikä edes itsenäisyyspäivän soihtukulkue onnistunut kylmäämään henkisesti, vaikka varpaissa ei Senaatintorille tultaessa ollutkaan tuntoa jäljellä. Soihtujen hohteessa sydän täyttyi kiitollisuudesta koko syksyä ja ihania fukseja kohtaan.

Kannunvalajien fuksitoimikunta 2021 etelänmatkalla Tallinnassa.

Pelkää puistohengailua ja risserallia fuksisyksy ei ole ollut. Omaa opintosuunnitelmaa rakennellessa ja ensimmäisten kurssien luentoja kuunnellessa olen useamman kerran pysähtynyt pohtimaan paikkaani tässä kokonaisuudessa. Polvin valikoituminen yhteishaun ykköskohteeksi ei ollut minulle viime keväänä mikään läpihuutojuttu. Olin kyllä kiinnostunut viestinnästä, mutta sen kylkeen liimattu politiikka tuntui etäiseltä.

Ehkä juuri epävarmuuteni vuoksi uudet opinnot ovat innostavan ja mielenkiintoisen lisäksi tuntuneet myös pelottavilta ja omat taidot vähintäänkin kyseenalaisilta. Etäluennoilla omaa hämmennystä ei ole voinut peilata kurssikavereiden katseista, vaan sen kanssa on jäänyt yksin. Tuntui, kuin kaikki muut Zoom-ikonit olisivat olleet itseäni perehtyneempiä, kysyneet valistuneempia kysymyksiä ja näyttäneetkin piirun verran akateemisemmilta kaikessa harmaudessaan.

Valta ry:n vuosijuhlilla hankalat tunteeni puki sanoiksi toimittaja Katri Makkonen, joka puheessaan muisteli omaa fuksivuottaan ja epävarmuuden tunteita, joita koki yliopisto-opintojen edessä. Urallaan menestyneen alumnin muistelmat tuntuivat niin lohduttavilta ensimmäisen periodin tenttirumban jälkeen, että myönnän tirauttaneeni muutaman kyyneleen led-kynttilöiden lepatuksessa.

Itsenäisyyspäivän soihtukulkue.

Nyt joululoman lähestyessä täytyn toiveikkuudesta, sillä viimeisimmän tiedon mukaan opetus siirtyy keväällä Zoomista kampukselle. Opinnot ovat alkaneet tuntua omilta, mutta etäopiskelu tuntuu edelleen tuskaiselta, joten lähiopetus on erittäin tervetullutta. Porthanian pyöröovista ravaamisen lisäksi odotan innolla haalarien saapumista alkuvuodesta, sekä tietysti kevään tapahtumia, sillä penkkarit koronalle menettäneenä abiturienttina suhtaudun kaikenlaisiin haalariasuihin sekä biletykseen erittäin vakavasti.

Tuuli Pänkäläinen

Soli siinä

Fuksivuosi on nyt taputeltu. Korona-ajan fuksivuonna arki oli erilaista, uutta ja haastavaa, mutta kuitenkin omalla tavallaan palkitsevaa. Kun pohdimme mennyttä fuksivuotta nyt kesällä, on päällimmäisinä tunteina onnistumisen tunne, sekä kiitollisuus saaduista ystävistä ja yhteisistä kokemuksista. Silläkin riskillä, että suututamme jokaisen lukijan, voisimme jopa kutsua mennyttä vuotta melkoiseksi jaetuksi sukupolvikokemukseksi, joka tulee yhdistämään meitä vielä pitkään.

Vuoteen kuului myös paljon asioita, joista emme välttämättä haluaisi luopua. Vaikka odotamme malttamattomina liveluentoja, monipuolisempia tapahtumia ja normaalia arkea kirjastoissa ja unarissa, on myös paljon asioita, joita haluaisimme jättää osaksi yliopistoelämää. Esimerkiksi mielipiteitä jakavat Zoom-kokoukset, luentotallenteet sekä läsnäolopakottomuus. Nämä asiat lisäisivät selkeästi kurssien ja opiskelun joustavuutta sekä esimerkiksi töiden ja koulun yhdistämistä paremmin.

On myös paljon asioita, joille malttamattomina haluamme heittää hyvästit. Näitä ovat esimerkiksi etäluennot, Zoom-hengailut ja etätapahtumat. Etäisyydestä – oli se sitten kanssaopiskelijoista, professoreista tai ihan fyysisistä paikoista, kuten kirjastoista tai luentosaleista – monet fuksit ovat saaneet jo tarpeekseen. Vaikka läppärin kautta koulua onkin voinut käydä Mänttä-Vilppulassa tai Espanjassa, oli fuksien toiveet selvät: läheisyyttä ja yhteisöllisyyttä kaivataan nyt enemmän kuin koskaan.

On myös paljon asioita, jotka varmasti jäävät elämään perinteinä myös tuleville fukseille. Yksi näistä on esimerkiksi tuutoreiden fuksimökin sijaan järjestämä metsäretki Nuuksioon. Kun kysyimme kanssafukseilta asioita, jotka jäivät mieleen, metsäretken mainitsivat lähes kaikki. Vaikka fuksimökki tulevina vuosina järjestetäänkin, on uusilla tuutoreilla motivaatiota raahata uudet opiskelijat metsän keskelle. 

Puistohengailut olivat monien mielestä mukavia, vaikka toki myös normaaleja tapahtumia toivottiin. Etäaika ja sen tuomat haasteet pakottivat eräänlaiseen luovuuteen sekä saavutettavuuden lisäämiseen. Pohdimme myös sitä, miten puistossa hengailtaessa on ollut ehkä helpompaa olla esimerkiksi juomatta alkoholia: kun normaalisti esimerkiksi tapahtumien jatkot olisivat olleet baarissa, on puistoissa ollut paljon matalampi kynnys osallistua, vaikka ei esimerkiksi joisi alkoholia. Lisäksi puistohengailu on ilmaista. Kun ei tarvinnut huolehtia lippujen hinnoista tai baarien sisäänpääsymaksuista, oli varmasti monelle helpompi osallistua.

Meidän matkamme fuksiblogin kirjoittajina päättyy näillä sanoilla tähän. Haluamme kiittää teitä kaikkia, jotka olette olleet tekemässä meidän ensimmäisestä opiskeluvuodestamme unohtumattoman, ja seuraamassa meidän seikkailuitamme myös täällä fuksiblogin puolella. Toivottavasti näemme syksyllä toverit! 

Rakkaudella viimeistä kertaa,

Ruth ja Lyydia


Olisiko teillä hetki aikaa puhua tunteista?

Helsingin yliopiston professori Katariina Salmela-Aron laatima kyselytutkimus kertoo sen, minkä iso osa opiskelijoista jo tiesi: korona-aika ja etäopiskelu on lisännyt uupuneiden tai uupumisriskissä olevien määrä on huolestuttavassa nousussa. Salmela-Aron kyselyihin vastanneista jopa 60 prosenttia on täysin uupunut, tai vakavassa uupumisriskissä. 80 prosenttia kyselyyn vastanneista oli naisia.

Uupumus ja väsymys ovat olleet vahvasti läsnä viime syksynä ja alkuvuodesta. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita tunteita, mitä olemme kokeneet. Voisi sanoa, että etäopintojen aikana elämä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa – niin positiivisten kuin negatiivistenkin tunteiden osalta. Nalle Puhin sanoin: — olet urheampi kuin uskot, vahvempi miltä vaikutat ja viisaampi kuin tiedätkään.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden tunne ei varmastikaan ole jäänyt keneltäkään kokematta koronapandemian aikana. Sen absoluuttisuus on kuitenkin tullut järkytyksenä monille, ainakin niille, jotka ovat muuttaneet vieraalta paikkakunnalta opiskelemaan, tai niille, jotka asuvat yksin. Kun ketään ei oikein voi nähdä ja Zoom-yhteys ei toimi, niin on helppo vaipua epätoivoon ja yksinäisyyteen.



Häpeä ja riittämättömyys

Häpeää on aiheuttanut koronapandemian aikana ainakin tunne siitä, että ei tee tarpeeksi. Monesta voi tuntua siltä, että koulukaverit loistavat arvosanoillaan tai jaksavat herätä aamulla ja mennä kirjastoon opiskelemaan. Siitä voi syntyä tarpeetonta vertailua ja häpeää siitä, että itsellä ei välttämättä ole resursseja tehdä niin. Etenkin valtsikassa, jossa kilpailu on kovaa ja kaikki ovat järkyttävän fiksuja, itsensä vertailu muihin ja riittämättömyyden tunne omista arvosanoista tai koulumenestyksestä ovat monille tuttu todellisuus. Lisäksi valtsikalle ominainen järjestöaktiivisuus voi aiheuttaa häpeää siitä, että itsellä ei ole jaksamista tehdä mitään ylimääräistä koulunkäynnin ja yleisen selviytymisen lisäksi.

Motivaation puute ja merkityksettömyys

Kun päivät kuluvat vain tietokoneen ääressä yksin, ja jokainen päivä tuntuu samalta, on helppo kokea motivaation puutetta ja jopa merkityksettömyyden tunnetta. Kun mikään ei motivoi, koko elämä tuntuu pysähtyneeltä ja arvosanat ovat toinen toistaan huonompia, voi helposti tulla ajatus siitä, että millään ei ole mitään väliä. Kun ei ole motivaatiota opiskella edes niitä asioita, jotka ennen olivat intohimo, ei välttämättä tunnu siltä, että koulunkäynnissä ylipäätään on järkeä.

Turhautuneisuus, Avuttomuus, Epävarmuus, Tyhjyyden tunne

Opiskeluiden aloittaminen tarkoittaa myös uutta yliopistomaailmaa, joka on monelle meistä ollut täysin vieras. Uuteen elämänvaiheeseen astuminen yksin tietokoneen ruudun välityksellä voi luoda tyhjyyden ja avuttomuuden tunteen. Aktiiviset tuutorit ja avuliaat kanssaopiskelijat ovat olleet monen pelastus, mutta epävarmuus kalvaa silti mieltä. Kursseilla kysymysten esittäminen ja aiheista kurssilaisten kanssa keskusteleminen on väistämättä jäänyt etäyhteyden myötä vähemmälle, mikä on luonut monelle opiskelijalle kuvan, että opinnot etenevät sumussa. 

Odotukset opiskelijaelämästä eivät fuksien osalta ole vastanneet todellisuutta. On turhauttavaa huomata normaalin elämän keskeytyneen samalla kun nuoruusvuodet rakentava arvokas opiskeluaika hupenee. Turhautumista aiheuttaa myös se, ettei koronatilanteen kestosta ole kenelläkään varmaa tietoa. 

Ylpeys 

Vaikka opintojen alkamiseen on liittynyt paljon vaikeita kokemuksia ja epäonnistumisen tunteita, on meillä fukseilla myös valtavasti syytä olla tyytyväisiä itseemme. Monille pitkältä ja toivottomalta tuntuvan hakuprosessin jälkeen unelmien koulupaikan saaminen on kasvattanut itsevarmuutta ja ylpeyden tunnetta. Etäopiskelu on aiheuttanut monelle valtavasti haasteita niin oman suoriutumisen kuin mielenmaisemankin osalta. On kuitenkin hyvä muistaa, että keskellä globaalia pandemiaa edes pystyssä pysyminen tai kurssilta läpi pääseminen antavat aihetta ylpeyteen. 

Arjen arvostus

Arjen ja arkisten asioiden arvostus on kasvanut korona-aikana aivan valtavasti. Pienetkin normaalit hetket, kuten esimerkiksi ystävän näkeminen tai kahvilassa käynti antavat energiaa pitkäksi aikaa. Aina kun elämään saa hitusenkin vanhaa normaalia, pieni toivonpilkahdus nostaa päätään. Ehkä vielä joku kaunis päivä (toivottavasti pian) elämä palautuu edes lähelle sitä normaalia, mihin olimme tottuneet ennen koronapandemiaa. Se on ainakin varma, että enää ei tee mieli valittaa liiallisista sosiaalisista kontakteista. Kuten nyt tiedämme, mikään ei ole itsestäänselvyys.

Kiitollisuus

Vaikka kaikki välillä tuntuu merkityksettömältä ja tulevaisuus näyttäytyy epävarmana, kiitollisuuden tunne esimerkiksi terveydestä tai ystävistä tai ylipäätään siitä, että on selviytynyt taas yhdestä periodista, tulee vahvana esiin. Vaikka välillä tuntuu rankalta, niin rankoista ajanjaksoista selviytyminen lisää kiitollisuuden tunnetta entisestään. Lisäksi alati lisääntyvä valo ja kevään tulo antavat aihetta kiitollisuuteen.

On tärkeää muistaa, että kaikki tunteet, niin ylitsevuotavilta tuntuvia kuin ne saattavatkin olla, ovat elämän suola ja pippuri. Ilman tunteita elämä olisi aika tylsää – toki joskus helpompaakin. Tärkeintä on muistaa olla armollinen itselleen sekä muille. Kaikki me yritämme vain selviytyä uudessa ja erikoisessa tilanteessa. Normaali selviytyminen on pandemia-aikana kuin olympiamitalin voittaminen, ja siitä pitää olla ylpeä. Armollista, onnellista, aurinkoista ja toivontäyteistä kevättä kaikille.

Ruth Erkkilä ja Lyydia Laukkanen

Vallan fuksiblogi osa 4: Aika – mahdollisuuksia vai rajoituksia?

Valta ry:n fuksiblogissa kolme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa kertovat opiskelustaan politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa Helsingin Yliopistossa ja raportoivat kuulumisiaan ympäri lukuvuoden.

Aika on suhteellista. Yhdelle kolme päivää on sopiva aika kirjoittaa usean tuhannen sanan essee, käydä läpi kymmenittäin luentomateriaalia ja saada tenttikirja puoleenväliin luettua, toiselle taas sama aika suhteutuu kahdeksi tuotantokaudeksi uusinta netflix-sarjaa. Valtiotieteilijänä en tosiasiassa tiedä ajan suhteellisuudesta tai Albert Einsteinista mitään, mutta yllä kuvaamani tilanne sai minut pohtimaan aikaa ja sen tuomaa ikuista mahdollisuuksien ja rajoitusten dilemmaa. Huomasin jo hyvissä ajoin opinnoissani, että minulla ei välttämättä ollut aikaa tehdä kaikkia haluamiani asioita ja samalla tunsin olevani kiireessä opintosuoritusten kanssa. Tämä sai minut pohtimaan mihin aikaa kuluu yliopistossa ja miten pystyn hyödyntämään kaiken aikani mahdollisimman hyvin.

Ajankäytön voi jakaa yksinkertaistetusti kolmeen kategoriaan: opiskelu ja sen monet muodot, harrastukset ja vapaa-aika sekä välttämättömät tarpeet. Kuitenkin hyvin usein nämä kategoriat menevät limittäin ja näin ollen sekä vievät aikaa toisiltaan että tekevät kulloisestakin toiminnasta vähemmän tehokasta.

Opiskelu yliopistossa on hyvin moninaista ja sen takia siihen sisältyy paljon erilaisia aikaa vieviä komponentteja. Luennot, tenttikirjojen lukeminen ja erilaiset kirjoitustehtävät vievät ehdottomasti suurimman osan koulutyöhön menevästä ajasta. Toisinaan myös erilaiset ryhmätyöt ja projektit saattavat viedä aikaa, mutta suurin ajan kuluttaja on kuitenkin ehdottomasti itsenäinen lukeminen ja materiaalien opiskelu. Lukio-opintoihin verrattuna kouluun menevä aika ei ole massiivisesti kasvanut, mutta opiskelussa aikaa vievien osa-alueiden väliset suhteet ovat merkittävästi erilaiset.

Harrastuksiin ja vapaa-aikaan menevän ajan määrä puolestaan on yksilöllisesti hyvin vaihtelevaa opiskelijoiden välillä. Toiset haluavat käyttää enemmän aikaa liikkuen, lukien tai katsoen elokuvia, kun taas toiset käyttävät saman päivittäisen ajan opiskeluun. Kuitenkin yliopiston taholta yleisiä aikaa vieviä tekijöitä on järjestötoiminta, tapahtumat ja speksi. Monet valtsikalaiset lähtevät jo ensimmäisenä vuotena mukaan erilaisiin yliopistonalaisiin järjestötoiminnan muotoihin kuten ainejärjestöihin. Nimenomaan ainejärjestöt järjestävätkin jatkuvalla syötöllä erilaisia kiinnostavia tapahtumia, jotka täydentävät vaihtelevasti fuksien kalentereita. Speksiin osallistuminen on kolmas merkittävä aikaa vievä vapaa-ajan toiminta, joka etenkin vuoden alusta tuntui vievän kiitettävän palstan osallistujiensa viikoista.

Kaiken tämän kumulaationa saattaakin olla alussa mainitsemani ajan riittämättömyyden tunne, joka puolestaan saattaa muuttua suoraan stressin ja ahdistuksen tunteiksi. Monet kokevatkin jossain fuksivuoden vaiheessa ajan puutteeseen liittyvää stressiä, kun vasta-aloittaneet opiskelijat pyrkivät tasapainoilemaan uusien opiskelutehtävien viemän ajan ja lukemattomien vapaa-ajan mahdollisuuksien välillä. Näissä tilanteissa tasapaino ja lepo nousevat äärimmäisen merkityksellisiksi. Kaikkien koulutehtävien ja juhlien väliin on mahduttava myös lepoa, sillä rauhoittumisen ja stressistä irtioton avulla henkilökohtaista ajankäyttöä on helpompi hallita ja kaiken käytössä olevan ajan pystyy käyttämään tehokkaasti – tarkoitti tehokas sitten usean tunnin keskittynyttä lukurupeamaa tai koko illan kestävää sitsailua.

Valtsikassa opiskelu on myös ajanhallinnallisesti joustavaa. Kurssien suoritustapojen ollessa monipuolisia, voi opiskelija usein itse päättää miten opiskelunsa aikatauluttaa. Toiset haluavat tenttiä kurssit pelkillä kirjoilla, kun toisille tavallinen luentoihin pohjaava kurssikoe on parempi. Näin kaikille muodostuu omat viikottaiset aikataulut ja tavoitteet opiskelulle. Fuksivuonna onkin alusta alkaen hyvä ymmärtää joustavuuden tärkeys ja pyrkiä ymmärtämään, että kaikkiin tapahtumiin ei tarvitse keretä, koska uusia tapahtumia tulee jatkuvasti. Opiskelu puolestaan kannattaa luoda suunnitelmallisuuden avulla itselleen sopivaksi, jotta ajoittaiset netflixbinget eivät jätä huonon omantunnon tunteita.

Aika kannattaa nähdä heti opiskelujen alusta ja miksei koko opiskelun ajan mahdollisuuksien kentäksi. Jokainen päivä on mahdollisuus osoittaa itselleen oman suunnitelmallisuuden ja ajankäytön kyvyt sekä saavuttaa päivittäisiä tavoitteita. Tavoitteellisuuden kautta aika muuttuu vain välineeksi ja työkaluksi, jolla opiskelija voi saada aikaan haluamiaan asioita. Nämä halutut asiat puolestaan ovat niitä minkä takia me kaikki olemme tähän kouluun alunperin hakeneet oppimisen hetkistä hauskoihin juhliin ja kiinnostavia tapahtumista lukemattomiin unohtumattomiin kokemuksiin. Aika voi olla ajoittain suhteellista ja rajallista, mutta mikä tärkeintä se on sinun aikaasi. Pidä siitä siis kiinni ja nauti joka hetkestä!

Oskari

Kirjoittaja on politiikan ja viestinnän vuoden 2018 fuksi Helsingin Yliopistossa.