FUKSISYKSYN NOSTO: MAHTI UNITED

Polvin jalkapallojoukkue Mahti United pärjäsi menestyksekkäästi tämän syksyn Valtsikan jalkapalloturnauksessa pelaten tiensä aina finaalin asti, jossa sen lopulta kukisti Real Torspo. Vaikka finaalitappio kirveli, herätti saumaton ja hieno joukkuepeli luottamusta kirkkaammasta tulevaisuudesta.  

Itse lähdin Mahti Unitedin mukaan, koska olin orientaatioviikkoa lukuunottamatta joutunut jäämään pois useista opiskelijatapahtumista. En tuntenut muita, jotka olisivat olleet kiinnostuneita lähtemään mukaan pelaamaan. Aluksi en ollut ihan varma yksin menemisestä, koska …syyt. Näin jälkiviisaana voin vinkata tuleville fukseille, että kannattaa vaan tehdä eikä miettiä. 

Fuksina muihin opiskelijoihin tutustuminen on tietysti suhteellisen helppoa, kun syksy on täynnä opiskelijatapahtumia. Jos kuitenkin kaipaa ripauksen tehokkuutta uusien kavereiden saamiseen, kannattaa tulla mukaan Mahti Unitedin toimintaan. Jo ensimmäisen pelin jälkeen tuntui, kuin olisin tuntenut muut ennestään. Pelaajia on fukseista maisteriopiskelijoihin. Valtsikan peleissä on mukana iso kirjo pelaajia eri harrastustaustoilla, joten mukaan voi tulla kuka tahansa.  

Joukkueen toiminnasta innostui tänä syksynä moni muukin fuksi. Yksi heistä on topparina ja laitapuolustajana pelannut Julius. Pallollisesti varmana ja hyvänä tsempparina joukkueen alakerrassa häärinyt puolustaja oli mukana sekä Unisportin jalkapallosarjassa että Valtsikan futisturnauksessa. 

Suosittelisitko Mahti Unitedia ja sen tapahtumia tuleville fukseille? 

  • Suosittelen ehdottomasti! Ensinnäkin Mahdin tapahtumiin osallistuminen on oiva tapa tutustua uusiin opiskelutovereihin, niin fukseihin kuin vähän vanhempiin opiskelijoihin. Mahdissa on myös loistava yhteishenki: peleissä kaikki saavat pelata, joten mukaan kannattaa tulla, vaikka palloon ei olisi hetkeen koskenut. Urheilu ja pallon potkiminen tuo muutenkin hyvää tasapainoa syksyn fuksiriennoille.  

Mikä oli parasta fuksisyksyssä? 

  • Eräs suosikkitapahtumistani oli perinteinen valtsikan futisturnaus, jossa Mahti jäi viime syksynä täpärästi hopealle. Kenties kyseinen vääryys päästään ensi vuonna korjaamaan yhdessä uusien fuksien kanssa. Polvin fuksisyksy oli muutoinkin antoisa. Sitsien ja juhlien ohella siihen mahtuivat myös mökki- ja telttareissut, joista tykkäsin kovasti. Kaikista parasta olivat kuitenkin uudet tuttavuudet, joista monia voin jo ilolla kutsua ystävikseni. En voi siis muuta kuin suositella polvia, ja tietysti Mahtia. Nähdään syksyn peleissä! 

Hilppa Tuomainen

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *