Fuksivappu on selätetty, kevät kääntyy kesään ja on aika päivittää kuulumisia Vallan fuksiblogin puolella. Tämä vuosi on ollut ikimuistoinen ja johdattanut vaikka minne. Nykyään voin kutsua itseäni polvilaisen lisäksi myös muun muassa Vallan hallituslaiseksi, ensi syksyn vastuutuutoriksi ja Snellmanin vuoden 2025 lakittajaksi. Riehumisen lisäksi olen selvinnyt opinnoista kunnialla opintosuunnan täsmennyksen ääreen ja löytänyt suuntaa tuleviin opintoihin: ajan kanssa pohdiskelu ja kevyt haahuilu toimivat sittenkin, vaikka aluksi epäilin.
Fuksivuosi hujahti ohitse hyvin nopeasti ja punaiset haalarit on ajettu rytinällä sisään. Juuri nyt aktiivisesti välttelen ajatusta, että opinnoistani on kulunut jo viidesosa. Opiskelijan elämäntyyliin on tottunut, ja haaveilu vaihtovuodesta sekä sen myötä seuraavista uusista ympyröistä alkaa pikkuhiljaa kutkuttamaan. Opiskelijaelämässä rakastan edelleen Unicafé-lounaita, valinnanvapautta opinnoissa sekä polvin lempeää, hassuttelevaa yhteisöä. Kerrankin eksyin tuiki tuntemattomien teekkareiden fuksibileisiin, mutta hymy oli herkässä, kun havaitsin muutaman polvilaisen villit tanssiliikkeet parketin keskellä Mirellan tahtiin. Jostain syystä ainakin yksi polvilainen aina löytyy joukosta kuin joukosta. Arjen kiireettömyyttä ja hitaita aamuja olen oppinut rakastamaan ainakin 10 kertaa enemmän kuin ensimmäistä blogikirjoitusta kirjoittaessani. Elämäntyylin hakeminen lukion stressin ja suorittamiskeskeisyyden jälkeen on vaatinut aikaa, mutta olen vuoden aikana löytänyt jonkinlaisen rauhan ja sopivan rytmin. Koen nyt jopa olennaisena, että opiskeluvuosien aikana jokainen joutuu ja saa mahdollisuuden tutkiskella esimerkiksi, mitkä asiat tukevat omaa hyvinvointia, millainen vuorokausirytmi on itselle luonnollisin ja millä tavoilla yleisimmin ajautuu aiheuttamaan itselleen harmia. Siten tietää, mistä asioista pyrkii pitämään kiinni ja mitä taas vältellä näiden vuosien jälkeisessä oravanpyörässä, jossa ei paljon teekkaribileisiin taideta enää eksyä.
Ensimmäinen VOOsse.
Muistan jännittäneeni syksyn pimeinä iltoina erityisesti opintojen jälkeistä elämää. Tiedän, etten ole ollut ainoa, vaikka kuulostaakin turhalta ja älyttömältä, että fuksia jännittää asia, josta hänellä ei vielä voi tai tarvitse olla mitään vainua. Aika ajoin tulevaisuus jännittää edelleen, mutta nykyään lempeämmässä ja innostuneemmassa valossa. Syksyn kirjoituksessa kuvailemani oman maailman realisoituminen (= aikuistuminen?) on vahvistunut kaikessa katkeransuloisuudessaan. Luonnollisesti en vieläkään täysin tiedä, mitä valintoja tulen tekemään, kun en edes aivan tiedä, millaisia päätöksiä minulle tulee vielä eteen. Olen kuitenkin löytänyt rauhaa juuri sitä kautta, että olen saanut minua kiehtovista opinnoista selvää pala kerrallaan vuoden edetessä. Opinnot polvissa mullistavat ajatusmaailmaani lähes päivittäin, sillä emme vain opettele yhteiskuntaa ulkoa, vaan myös perehdymme, kritisoimme ja kyseenalaistamme sen perusperiaatteita ja sitä kautta oman ajattelumme kulmakiviä. Lisäksi toteamalla, että työllisyystilanne on mitä on, ja työllistyminen on asia, johon voin vaikuttaa vain osittain (eniten yksinkertaisesti olemalla oma itseni), voi löytää itsensä paikasta, jossa on tilaa haaveilulle ja aalloilla kellumiselle. Harkkapaikat eivät ole mahdottomia saada, eikä niillä myöskään ole kiire. Samalla olen kuitenkin ennen kaikkea muistanut elää kaikissa elämisen väreissä. Juuri nyt vallitsee vahva luottamus, että oma paikka kyllä löytyy.
Median 53. vuosijuhlat marraskuussa.
Jotta blogi ei mene liian vakavaksi, täytyy myöntää, että jo syksyllä osasin listata Unicafét täysin oikeaan järjestykseen. Ainoastaan lisäisin, että Porthaniaan olen oppinut suhtautumaan lempeämmin, sillä itse asiassa viimeisen linjaston rulettivalikoima on osoittautunut useita kertoja huikeaksi mahdollisuudeksi, kun ruokalistat eivät muutoin ole miellyttäneet. Palautetta annan myös Portsun ja Soc&Komin terasseista, jotka saisivat kyllä aueta aikaisemmin keväällä. Tiedän osan vannovan Sodexon nimeen ja tulen varmaan saamaan tästä mielipiteestä kommentteja, mutta minusta Sodexo vetää Unicafélle vertoja lähinnä päärakennuksen hulppeassa miljöössä ja silloin tällöin ainutlaatuisissa ruuissa: erikoismaininta lohi-pinaattilasagnelle sekä avokadopastalle. Pitkässä juoksussa annan kuitenkin ennemmin rahani HYY:lle, sillä Unicaféissa on jotain hyvin sympaattista. Muutenkin syksyllä osasin varsin kelvollisesti käyttäytyä luennoilla ja sitsata, vaikkakin näissä olen kehittynyt harppauksella varmemmaksi sitten lokakuun. Uusina opittuina taitona mainittakoon muun muassa vujukorvien taittelu, kelvollisen akateemisen esseen kirjoittaminen, haalarimerkin ompelu kiinni siististi ja HY:n nettisivujen huomattavasti paremmat navigointitaidot. Tiedän myös, mistä etsiä hyviä bileitä tai toisaalta rauhallisinta opiskelunurkkausta, ja voin tarvittaessa namedropata muutamia poliittisia ajattelijoita, teorioitsijoita tai kertoa Teivon demokratian nelikentän avulla siitä, onko demokratia todella kriisissä. Niin hyvää pätemismateriaalia!
Laskiainen ja ensimmäisiä haalareiden ulkoilutuksia.
Fuksivuoden kohokohta oli ehdottomasti vappu, joka oli juuri niin hauska kuin osasin odottaa. Jo vappustartti sai Kuppalan seinät tärisemään siihen tahtiin, että tiesin viikosta tulevan unohtumaton. Vapusta puhuttaessa uskaltaisin jopa optimistisesti todeta, että odotukset saavat olla korkealla myös seuraavilla polvin fukseilla. Tärkeimpänä oppina omalla polullani otan fuksivuodesta mukaan entisestään kasvaneen varmuuden siitä, että uusiin juttuihin mukaan hyppääminen rohkeasti kannattaa. Hyppyjen myötä elämääni on tullut mukaan ihania ihmisiä, kasvattavia haasteita ja lukematon määrä kömmähdyksiä, joille nauran varmaan vielä kiikkustuolissakin. Hyppyjen myötä totean myös olevani itsestäni aidosti ylpeä. Ensi syksyltä odotan siis lisää hyppimistä toisen vuoden opiskelijana sekä erityisen paljon uusien polvin fuksien kohtaamista. Fuksivuosi otti paljon, mutta antoi niin paljon enemmän.
Fuksivapulta.
Riehakasta ja lempeää kesää!
Hanna
0 Comments