Opiskelu

Politiikan ja viestinnän koulutusohjelma aloitti Helsingin yliopistossa nykymuotoisena vuonna 2017, jolloin Iso pyörä -koulutusuudistuksen myötä koulutusohjelmaan yhdistettiin kaksi tieteenalaa: valtio-oppi ja viestintä. Ohjelman tarkoituksena on antaa opiskelijalle perustiedot politiikan, yhteiskunnan ja näiden ilmiöiden tutkimiseen sekä nykyisen mediavälitteisen yhteiskunnan, globaalin verkottuneen maailman ja yksilöiden sosiaalisten verkostojen ymmärtämiseen. Yhteiskunnallisen päätöksenteon ja vallankäytön ymmärtämisen keskiössä voi pitää viestintää, sillä se kytkee ihmisiä vuorovaikutukseen ja yhteistyöhön. Molempien tieteenalojen keskeisiä teemoja niin opetuksessa kuin tutkimuksessa ovat esimerkiksi valta, demokratia ja julkisuus.

Politiikan ja viestinnän kandiohjelma jakautuu kolmeen opintosuuntaan: politiikan ja organisaatioiden tutkimukseen, maailmanpolitiikan tutkimukseen ja viestintään. Politiikan ja organisaatioiden tutkimus tarkastelee valtaa, sen jakautumista ja rakenteita yhteiskunnassa sekä Euroopan Unionissa. Maailmanpolitiikassa tarkastelun kohteena ovat kansainvälinen tai maailmanlaajuinen politiikka. Viestinnän oppiaineessa tutkitaan viestinnän moninaisia ja muuttuvia ilmiöitä osana yhteiskuntaa sekä kansallisia ja globaaleja yhteisöjä. Ohjelmassa ja valtiotieteellisessä tiedekunnassa ylipäätään kiinnitetään erityistä huomiota kriittisen ajattelun ja ilmaisun kehittämiseen.

Ota yhteyttä

Valta ry:n opintovastaavat valvovat opiskelijoiden etua ja pitävät yhteyttä henkilökuntaan. Tiedotus opintoihin ja edunvalvontaan liittyen hoidetaan pääsääntöisesti Facebookin ryhmissä Valta ry ja POLVI-opinto sekä sähköpostilistalla.

Opintovastaaviin voi olla yhteydessä opintoihin liittyvissä kysymyksissä, palautteessa ja ongelmatilanteissa matalalla kynnyksellä!

Sähköposti: vallanopintovastaavat@gmail.com
Opintovastaavat 2023: Venla Lehtinen ja Isabella Heikkilä