Valta ry:n fuksiblogissa kolme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa kertovat opiskelustaan politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa Helsingin Yliopistossa ja raportoivat kuulumisiaan ympäri lukuvuoden. 

…ja täällä morottaa kolmas fuksibloggaaja, Heta! ? Jo fuksibloggaajien fuksivuoteen johtaneet polut ovat osoitus yliopistosta löytyvien ihmisten ja tarinoiden kirjosta. Jos Oskari tuli yliopistoon suoraan lukiosta ja Tuuli San Franciscosta, itse ehdin opiskella kolme vuotta yliopistossa Ranskassa. Ei siitä sen enempää, kuin että Suomessa ja Ranskassa opiskelevan elämä on kovin, erittäin, tosi erilaista. Itse en aikoinani luottanut itseeni ja yrittänyt sisään Valtsikaan (ja toisaalta Ranska kiehtoi). Tarvitsin muutaman vuoden elämää ja kokemusta, jotta lähdin yritykseen, ja sisältä sitten 21-vuotiaana itseni löysin.

Jotain tiesin suomalaiselta yliopistoelämältä odottaa, mutta olen silti fuksisyksyn jäljiltä tärisevän vaikuttunut. Laadukkaan opetuksen, mahtavien tapahtumien, hurjien koti- ja ulkomaanmatkojen (Tukholma lasketaan), innostuneiden ihmisten, unicafé-ruokaelämysten, unisport-liikunnan ja uusien ajatusten hyöky oli niin voimakas ja vei mukanaan niin täysin, että aina ei tiennyt mihin suuntaan lähteä uimaan. Jos kuitenkin nostan jotain opittua esiin, on se omien mielentilojen tunnistaminen, niiden hyväksyminen ja siten oman toiminnan tiedostava ohjaaminen. Rakastan yliopiston antamaa vapautta: mahdollisuutta aikatauluttaa elämä hyvin pitkälle itse. Se on kuitenkin myös ajoittain raskasta, ja on helpompaa antaa muiden tehdä päätökset. Ja se on täysin ok, kunhan niin ei käy koko ajan.

Itse sovelsin tätä ajatusta esimerkiksi hallitustoimintaan. Pohdin pitkään, lähdenkö ehdolle Media ry:n hallitukseen. Olin siinä mielessä onnekas, että Median hallitusvaalit olivat neljistä hallitusvaaleista (Kannunvalajat ry, VOO ry, Valta ry ja Media ry) viimeiset ja sain pohtia asiaa rauhassa. Istuva hallitus kannusti ehdokkuuteen kovasti, mutta opinnot ja aukinainen tulevaisuus stressasivat. Päädyin lopulta ehdokkuuteen ja pääsin hallitukseen. Olen päätöksestä hyvin iloinen, se tuntuu oikealta ja meillä on mahti (<3 Mahti Unitedille) jengi kasassa! Edessä on huippu vuosi, johon tekin kenties otatte osaa 🙂

Toisaalta tähän itsensä tuntemiseen liittyy tiiviisti kokeileminen. Kukaan ei tiedä kokeilematta, mistä ruoasta pitää. Sama pätee muillakin elämän osa-alueilla. Fuksisyksyni ikimuistoisimmat hetket ovat tulleet vastaan tietyssä määrin sattumalta, kun olen hieman umpimähkäisesti ryhtynyt johonkin puuhaan. Osallistuin esimerkiksi heti lokakuussa konfliktinratkaisusimulaatioon, kun kuulin asiasta vanhemmalta opiskelijalta kuppilassa ja heitin hakemuksen menemään. Tai lähdin koko Suomen viestinnän opiskelijoiden tapahtumaan Ydinviestiin Jyväskylään, koska ajattelin kotiseutumatkailun olevan mukavaa vaihtelua.

Ydinviestissä kuulin kenties syksyn tärkeimmän lauseen, jonka nyt jaan teille. “Toimi siten, miten uskot välttäväsi katumuksen.” Ajatus on, että jos jokin asia kiinnostaa, kannattaa etsiä rohkeus ottaa riski ja toteuttaa se. Vaihtoehtoinen katumuksen kanssa eläminen kortin jäädessä kääntämättä on paljon raadollisempaa. Ja on täysin ok epäonnistua! Elämä vaan on siistimpää ja mielenkiintoisempaa, jos se on omannäköinen.

Polvi on aina vaan enemmän ja enemmän mun koti. Se on sopivan laaja tutkinto, jotta se jättää vaihtoehtoja kokeilla ja tehdä erilaisia asioita niin opintojen aikana kuin työelämässä. Tulevaisuus on tietenkin täysin auki ja mahdollisuudet niin kovin laajat, että aina silloin tällöin kuulee ja käy läpi tulevaisuudesta ahdistuneita pohdintoja. Itse näen sen kuitenkin erityisesti vapautena: voin jatkossakin opetella tuntemaan itseni paremmin ja tehdä itselleni tärkeitä asioita. Ja kuitenkin, selusta on suhteellisen hyvin turvattu: vaikka oma unelma työtehtävästä ei toteutuisikaan, saa todennäköisesti tehdä jotain merkitykselliseksi kokemaansa työtä. Ja koska selusta on turvattu, voi hyvillä mielin nauttia näistä opiskeluajoista. Fuksisyksyni toiseksi tärkeimmän lauseen kuulin Media ry:n vuosijuhlilla eräältä alumnilta: hän kaipasi opiskeluaikoja ja sitä, että elämän suurin murhe oli seuraavan aamun aikainen luento.

Toivottavasti tästä tekstistä oli jotain hyötyä. Jos ei ollut, ei hätää, fuksiblogi jatkuu vuoden vaihteen jälkeen, enkä onneksi ole ainut kirjoittaja. Palaillaan!

Kirjoittaja on politiikan ja viestinnän vuoden 2018 fuksi Helsingin Yliopistossa. 

Valta ry:n fuksiblogissa kolme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa kertovat opiskelustaan politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa Helsingin Yliopistossa ja raportoivat kuulumisiaan ympäri lukuvuoden. 

Moikka! Täällä kirjoittelee Tuuli, toinen fuksibloggaajista.  Minulla ei ollut lukion jälkeen aavistustakaan siitä, mitä haluaisin opiskella. Lukion jälkeen vietinkin puolitoista vuotta San Franciscossa au pairina. Maailmalla seikkaillessani minulle varmistui, että olen kiinnostunut ympäröivästä yhteiskunnasta, siihen liittyvistä epäkohdista ja noh, maailman parantamisesta. Välivuosia vierähti lopulta kolme lukion ja yliopiston välissä. Jokainen näistä vuosista kuitenkin opetti minulle paljon. Ei siis kannata ahdistua, jos opiskelupaikka ei heti avautuisikaan tai jos et tiedä, mitä haluaisit tehdä. Joskus välivuodet voivat olla todella tarpeen ajatusten kirkastamiseen ja erilaisten juttujen kokeilemiseen. Minulla kesti vuosia löytää valtsika, mutta toivottavasti tämän blogi tavoittaa teidät uudet hakijat nopeammin!

Oskari kertoi jo todella monipuolisesti opiskelusta, joten minä keskityn nyt niihin lukuisiin muihin juttuihin, joita olemme päässeet fuksisyksyn aikana kokemaan.

Fuksiseikkailun asuloistoa.

Yliopisto on opiskelun ohella paljon muutakin – polvissa meillä on onneksemme kolme ihanaa ainejärjestöä, Valta, VOO ja Media, jotka kaikki järjestävät aktiivisesti ekskursioita, bileitä ja työelämätapahtumia. Vapaa-ajankin saa siis helposti kulumaan opiskelukavereiden kanssa. Facebook- tapahtumien määrä on uskomaton, ja kalenterille on todellakin käyttöä, sillä kaikkien tapahtumien muistaminen on aivan mahdotonta.

Itse lähdin heti alkusyksystä mukaan ainejärjestötoimintaan. Olen siis päässyt itsekin järjestämään tapahtumia ja oppimaan paljon järjestötoiminnasta. Yliopistossa opetus on hyvin teoreettista, joten on hienoa, että ainejärjestöt järjestävät esimerkiksi ekskursioita ja erilaisia työelämään valmistavia tapahtumia. Niiden avulla saa paremman käsityksen siitä, mitä valtiotieteilijä todellisuudessa voi tehdä työelämässä. Järjestötoiminta mahdollistaa myös mahtavien tapahtumien järjestämisen ja ideoiden toteuttamisen. Vuosijuhlat, sitsit ja muut bileet ovat loistava tapa tutustua ihmisiin myös muista oppiaineista. Tapahtumista oma suosikkini on tähän mennessä ollut risteily Tukholmaan. Suosittelen ehdottomasti ainejärjestötoimintaa opiskelun ohelle!

Polvin fukseja 2018 Media ry:n vuosijuhlilla.

Lisäksi maailman parhaat tuutorimme ovat olleet meidän avuttomien fuksien apuna väsymättä koko syksyn ajan. He ovat järjestäneet fukseille paljon tapahtumia, joissa on ollut helppo tutustua opiskelukavereihin. Ei siis kannata pelätä sitä, ettei saisi kavereita, sillä yhteistä puuhaa on niin paljon, että tutustuminen käy kaiken tekemisen ohella kuin itsestään. Tuutorit ovat esimerkiksi järjestäneet meille suunnistusta ympäri Helsinkiä ja mökkiviikonlopun Kirkkonummella. Vaikka tuutoreiden tehtävät alkavat tämän syksyn osalta olla virallisesti ohi, eivät he varmasti pääse (tai halua päästä) meistä fukseista eroon vielä pitkään aikaan.

Koska kaikkea kivaa on niin paljon, haastavinta omalla kohdallani onkin varmasti ollut opiskelun ja hauskanpidon tasapainottaminen. Varsinkin aluksi tuntui, että on oltava kaikessa mukana ja osallistuttava jokaiseen tapahtumaan, jotta saa kavereita ja pääsee mukaan porukkaan. Sainkin heti pari viikkoa opiskelun alettua last fuksi standing- tittelin. Sen tarkempi merkitys jääköön mysteeriksi, mutta se lienee kertoo siitä, että olin hyvin tunnollisesti mukana tapahtumissa, aina aamuyön tunneille saakka. Syksyn edetessä olen kuitenkin oppinut sen, että myös omasta jaksamisesta on pidettävä huolta. Joka paikassa ei tarvitse olla, koska tapahtumia tulee aina lisää. Joskus on myös ihan okei olla first fuksi sleeping!

Fuksisyksyn haalarimerkkisatoa.

Huomenna pääsen vetämään jalkaani kauan odotetut valtsikanpunaiset haalarit ja ompelemaan niihin lukuisia haalarimerkkejäni. Sitten voikin varmaan jo siirtyä vapun viettoon! Oi polvi on niin ihana 🙂

Kirjoittaja on politiikan ja viestinnän vuoden 2018 fuksi Helsingin Yliopistossa. 

Tämä on Valta ry:n fuksiblogin ensimmäinen postaus. Fuksiblogissa kolme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa kertovat opiskelustaan politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa Helsingin Yliopistossa ja raportoivat kuulumisiaan ympäri lukuvuoden. 

Moi! Olen Oskari Heinonen, olen 19-vuotias ja olen yksi kolmesta Valta ry:n fuksibloggaajasta. Vielä vuosi sitten olin abiturienttina hämeenlinnalaisen lukion jumppasalissa vastaamassa kysymyksiin niin derivaatasta kuin toisesta maailmansodasta. Lukio-opinnoissa painotin vahvasti yhteiskuntaoppia ja historiaa ja halusin myös jatkaa näiden aineiden parissa. Samanaikaisesti en tiennyt vaihtoehtojani tai ainakaan ymmärtänyt eroja kaupunkien ja eri ohjelmien välillä. Lopulta päädyin valitsemaan ensimmäiseksi vaihtoehdokseni Politiikan ja Viestinnän kandiohjelman Helsingin yliopiston valtiotieteellisessä, eli ihan näin tuttavallisemmin polvin. Onnekseni pääsin sisään ja syyskuussa aloitin opiskeluni vajaan 70 muun fuksin kanssa. Koska lukio-opinnot ovat vielä tuoreessa muistissa pyrin tässä tekstissä vähän vertailemaan lukiokokemuksiani ensimmäisiin kuukausiini polvissa, ja keskittymään erityisesti erilaisuuteen opiskelussa.

Oskari Heinonen.

Heti ensimmäisten viikkojen aikana erot lukion ja yliopiston välillä alkoivat kirkastua. Huomasin jo ensimmäisten viikkojen jälkeen, kun alun huuma oli alkanut hälvenemään, että kursseilla kirjojen lukeminen nousee uuteen arvoon. Lukio-opinnoissa oppikirjat ovat usein vahvasti sidottuja oppitunneilla käytäviin asioihin ja kurssin aikatauluun, kun taas yliopistossa kurssien luennot ja kirjat saattavat  käydä läpi samoja asioita, mutta niiden suora yhteys saattaa puuttua. Tämä kirjojen ja luentojen erottelu on mahdollistanut minulle muun muassa vapaampaa opiskelua ja omaan elämään sopivamman lukuaikataulun muodostamisen. Toisaalta se on samalla vaatinut aikansa, sillä ero oppitunteihin painottavasta opiskelusta itsenäisempään lukemiseen keskittyvään opiskeluun on suuri. Ei mielestäni kuitenkaan ole ollut kannattavaa hajota luettavien sivujen määrään, sillä aina on mahdollista perustaa lukupiiri tai vaikka vain jakaa muutaman kanssaopiskelijan kanssa painavampi teos osiin.

Lukemisen lisäksi kurssit tietysti koostuvat myös luennoista ja tenteistä, jotka eivät ainakaan mielestäni eroa suuresti lukiossa totuttuun. Luennot ovat olleet vaihtelevasti tärkeitä, mutta lähes jatkuvasti kiinnostavia. Erona lukioon, luennot ovat usein massaluentoja, mutta siitä huolimatta lähes poikkeuksetta luennoilla saa esittää aiheeseen liittyviä kysymyksiä ja joillakin luennoilla jopa kannustetaan keskusteluun ja opettajan haastamiseen. Myöskään tentit eivät ole ylitsepääsemätön uutuus. Koeperiaatteet ovat hyvin lähellä lukiota ja ainakin minulle opetetuista vastaustyyleistä on ollut hyötyä. Näin ollen vaikka lukemisen tärkeys ja opiskelun muuttuminen ovat olleet merkittäviä huomioita itselleni, en näe syytä miksi yksikään lukiolainen ei selviäisi opiskelusta polvissa.

On ehkä itsestäänselvyys todeta, että muutos lukiosta yliopistoon toi mukanaan vapautta opiskelemiseen, mutta samalla tätä vapautta ei voi nostaa liiaksi esille. Vaikka osa kursseista on muodollisesti läsnäolopakollisia, niin suurimmalta osalta luennoilla käymistä ei seurata. Lukiomaailman sääntöihin ja ilmapiiriin verrattuna tämä muutos on valtava ja nautin siitä joka ikinen päivä. Vapaus voi kuitenkin tuntua myös yksinjäämiseltä, kun lukiosta tuttu holhous jää pois. En voi yleistää kaikkiin fukseihin, mutta henkilökohtaisesti koen vertaistuen ja tuutoreilta saatavan tuen poistavan yksinjäämisen tunteen. Mietityttäviin kysymyksiin on saanut vastauksia, hankaliin opintoaiheisiin selityksiä ja tenttipaineisiin tukea. Voinkin näin lähes kolmen kuukauden kokemuksella todeta: polvilaiset ovat osaavia, kunnianhimoisia ja ahkeria, mutta samalla on fine olla tietämätön tai laiska, koska vertaistukea ja apua on tarjolla kaikille niille, jotka sitä tarvitsevat.

Opiskelua Tiedekulmassa.

Tulemme varmasti seuraavissa postauksissa kertomaan ja näyttämään lisää elämästä polvi-opiskelijana ja kaikesta siihen liittyvästä hauskasta, mutta en voi olla mainitsematta yliopistoelämän mukanaan tuomia mahdollisuuksia. Opiskelu yliopistossa ja polvissa on antanut jo ensimmäisen kolmen kuukauden aikana valtavan skaalan mahdollisuuksia tavata uusia ihmisiä, harrastaa yhdessä, oppia uutta ja kokea uusia asioita. Vaikka lukioissakin järjestetään tapahtumia ja tilaisuuksia, on yliopistossa ja polvissa varmasti kaikille jotain.

Näin Vallan ensimmäisen fuksibloggauksen lopussa aloin pohtimaan suosittelisinko polvia itselleni, sille yhteiskunnasta kiinnostuneelle abiturientille, joka ei tiennyt mihin hän haki ja mitä olisi edessä vuoden kuluttua. Muutaman pienen pohdinnan jälkeen tulin siihen tulokseen, että vaikka lukeminen tuntuukin välillä ikävältä ja siitä en henkilökohtaisesti pidä ollenkaan, niin polvin tarjoamat mahdollisuudet, haasteet, uudet ihmiset ja kiinnostavat aiheet saisivat minut suosittelemaan polvia itselleni ja kaikille, joita kiinnostaa yhteiskunta, viestintä tai muut maailman kiemurat.

Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden opiskelija politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa.