Helsingin yliopiston professori Katariina Salmela-Aron laatima kyselytutkimus kertoo sen, minkä iso osa opiskelijoista jo tiesi: korona-aika ja etäopiskelu on lisännyt uupuneiden tai uupumisriskissä olevien määrä on huolestuttavassa nousussa. Salmela-Aron kyselyihin vastanneista jopa 60 prosenttia on täysin uupunut, tai vakavassa uupumisriskissä. 80 prosenttia kyselyyn vastanneista oli naisia.

Uupumus ja väsymys ovat olleet vahvasti läsnä viime syksynä ja alkuvuodesta. Nämä eivät kuitenkaan ole ainoita tunteita, mitä olemme kokeneet. Voisi sanoa, että etäopintojen aikana elämä on ollut yhtä tunteiden vuoristorataa – niin positiivisten kuin negatiivistenkin tunteiden osalta. Nalle Puhin sanoin: — olet urheampi kuin uskot, vahvempi miltä vaikutat ja viisaampi kuin tiedätkään.

Yksinäisyys

Yksinäisyyden tunne ei varmastikaan ole jäänyt keneltäkään kokematta koronapandemian aikana. Sen absoluuttisuus on kuitenkin tullut järkytyksenä monille, ainakin niille, jotka ovat muuttaneet vieraalta paikkakunnalta opiskelemaan, tai niille, jotka asuvat yksin. Kun ketään ei oikein voi nähdä ja Zoom-yhteys ei toimi, niin on helppo vaipua epätoivoon ja yksinäisyyteen.

Häpeä ja riittämättömyys

Häpeää on aiheuttanut koronapandemian aikana ainakin tunne siitä, että ei tee tarpeeksi. Monesta voi tuntua siltä, että koulukaverit loistavat arvosanoillaan tai jaksavat herätä aamulla ja mennä kirjastoon opiskelemaan. Siitä voi syntyä tarpeetonta vertailua ja häpeää siitä, että itsellä ei välttämättä ole resursseja tehdä niin. Etenkin valtsikassa, jossa kilpailu on kovaa ja kaikki ovat järkyttävän fiksuja, itsensä vertailu muihin ja riittämättömyyden tunne omista arvosanoista tai koulumenestyksestä ovat monille tuttu todellisuus. Lisäksi valtsikalle ominainen järjestöaktiivisuus voi aiheuttaa häpeää siitä, että itsellä ei ole jaksamista tehdä mitään ylimääräistä koulunkäynnin ja yleisen selviytymisen lisäksi.

Motivaation puute ja merkityksettömyys

Kun päivät kuluvat vain tietokoneen ääressä yksin, ja jokainen päivä tuntuu samalta, on helppo kokea motivaation puutetta ja jopa merkityksettömyyden tunnetta. Kun mikään ei motivoi, koko elämä tuntuu pysähtyneeltä ja arvosanat ovat toinen toistaan huonompia, voi helposti tulla ajatus siitä, että millään ei ole mitään väliä. Kun ei ole motivaatiota opiskella edes niitä asioita, jotka ennen olivat intohimo, ei välttämättä tunnu siltä, että koulunkäynnissä ylipäätään on järkeä.

Turhautuneisuus, Avuttomuus, Epävarmuus, Tyhjyyden tunne

Opiskeluiden aloittaminen tarkoittaa myös uutta yliopistomaailmaa, joka on monelle meistä ollut täysin vieras. Uuteen elämänvaiheeseen astuminen yksin tietokoneen ruudun välityksellä voi luoda tyhjyyden ja avuttomuuden tunteen. Aktiiviset tuutorit ja avuliaat kanssaopiskelijat ovat olleet monen pelastus, mutta epävarmuus kalvaa silti mieltä. Kursseilla kysymysten esittäminen ja aiheista kurssilaisten kanssa keskusteleminen on väistämättä jäänyt etäyhteyden myötä vähemmälle, mikä on luonut monelle opiskelijalle kuvan, että opinnot etenevät sumussa. 

Odotukset opiskelijaelämästä eivät fuksien osalta ole vastanneet todellisuutta. On turhauttavaa huomata normaalin elämän keskeytyneen samalla kun nuoruusvuodet rakentava arvokas opiskeluaika hupenee. Turhautumista aiheuttaa myös se, ettei koronatilanteen kestosta ole kenelläkään varmaa tietoa. 

Ylpeys 

Vaikka opintojen alkamiseen on liittynyt paljon vaikeita kokemuksia ja epäonnistumisen tunteita, on meillä fukseilla myös valtavasti syytä olla tyytyväisiä itseemme. Monille pitkältä ja toivottomalta tuntuvan hakuprosessin jälkeen unelmien koulupaikan saaminen on kasvattanut itsevarmuutta ja ylpeyden tunnetta. Etäopiskelu on aiheuttanut monelle valtavasti haasteita niin oman suoriutumisen kuin mielenmaisemankin osalta. On kuitenkin hyvä muistaa, että keskellä globaalia pandemiaa edes pystyssä pysyminen tai kurssilta läpi pääseminen antavat aihetta ylpeyteen. 

Arjen arvostus

Arjen ja arkisten asioiden arvostus on kasvanut korona-aikana aivan valtavasti. Pienetkin normaalit hetket, kuten esimerkiksi ystävän näkeminen tai kahvilassa käynti antavat energiaa pitkäksi aikaa. Aina kun elämään saa hitusenkin vanhaa normaalia, pieni toivonpilkahdus nostaa päätään. Ehkä vielä joku kaunis päivä (toivottavasti pian) elämä palautuu edes lähelle sitä normaalia, mihin olimme tottuneet ennen koronapandemiaa. Se on ainakin varma, että enää ei tee mieli valittaa liiallisista sosiaalisista kontakteista. Kuten nyt tiedämme, mikään ei ole itsestäänselvyys.

Kiitollisuus

Vaikka kaikki välillä tuntuu merkityksettömältä ja tulevaisuus näyttäytyy epävarmana, kiitollisuuden tunne esimerkiksi terveydestä tai ystävistä tai ylipäätään siitä, että on selviytynyt taas yhdestä periodista, tulee vahvana esiin. Vaikka välillä tuntuu rankalta, niin rankoista ajanjaksoista selviytyminen lisää kiitollisuuden tunnetta entisestään. Lisäksi alati lisääntyvä valo ja kevään tulo antavat aihetta kiitollisuuteen.

On tärkeää muistaa, että kaikki tunteet, niin ylitsevuotavilta tuntuvia kuin ne saattavatkin olla, ovat elämän suola ja pippuri. Ilman tunteita elämä olisi aika tylsää – toki joskus helpompaakin. Tärkeintä on muistaa olla armollinen itselleen sekä muille. Kaikki me yritämme vain selviytyä uudessa ja erikoisessa tilanteessa. Normaali selviytyminen on pandemia-aikana kuin olympiamitalin voittaminen, ja siitä pitää olla ylpeä. Armollista, onnellista, aurinkoista ja toivontäyteistä kevättä kaikille.

Ruth Erkkilä ja Lyydia Laukkanen