Valta ry:n fuksiblogissa kolme ensimmäisen vuosikurssin opiskelijaa kertovat opiskelustaan politiikan ja viestinnän kandiohjelmassa Helsingin Yliopistossa ja raportoivat kuulumisiaan ympäri lukuvuoden.
…ja täällä morottaa kolmas fuksibloggaaja, Heta! 👋 Jo fuksibloggaajien fuksivuoteen johtaneet polut ovat osoitus yliopistosta löytyvien ihmisten ja tarinoiden kirjosta. Jos Oskari tuli yliopistoon suoraan lukiosta ja Tuuli San Franciscosta, itse ehdin opiskella kolme vuotta yliopistossa Ranskassa. Ei siitä sen enempää, kuin että Suomessa ja Ranskassa opiskelevan elämä on kovin, erittäin, tosi erilaista. Itse en aikoinani luottanut itseeni ja yrittänyt sisään Valtsikaan (ja toisaalta Ranska kiehtoi). Tarvitsin muutaman vuoden elämää ja kokemusta, jotta lähdin yritykseen, ja sisältä sitten 21-vuotiaana itseni löysin.
Jotain tiesin suomalaiselta yliopistoelämältä odottaa, mutta olen silti fuksisyksyn jäljiltä tärisevän vaikuttunut. Laadukkaan opetuksen, mahtavien tapahtumien, hurjien koti- ja ulkomaanmatkojen (Tukholma lasketaan), innostuneiden ihmisten, unicafé-ruokaelämysten, unisport-liikunnan ja uusien ajatusten hyöky oli niin voimakas ja vei mukanaan niin täysin, että aina ei tiennyt mihin suuntaan lähteä uimaan. Jos kuitenkin nostan jotain opittua esiin, on se omien mielentilojen tunnistaminen, niiden hyväksyminen ja siten oman toiminnan tiedostava ohjaaminen. Rakastan yliopiston antamaa vapautta: mahdollisuutta aikatauluttaa elämä hyvin pitkälle itse. Se on kuitenkin myös ajoittain raskasta, ja on helpompaa antaa muiden tehdä päätökset. Ja se on täysin ok, kunhan niin ei käy koko ajan.
Itse sovelsin tätä ajatusta esimerkiksi hallitustoimintaan. Pohdin pitkään, lähdenkö ehdolle Media ry:n hallitukseen. Olin siinä mielessä onnekas, että Median hallitusvaalit olivat neljistä hallitusvaaleista (Kannunvalajat ry, VOO ry, Valta ry ja Media ry) viimeiset ja sain pohtia asiaa rauhassa. Istuva hallitus kannusti ehdokkuuteen kovasti, mutta opinnot ja aukinainen tulevaisuus stressasivat. Päädyin lopulta ehdokkuuteen ja pääsin hallitukseen. Olen päätöksestä hyvin iloinen, se tuntuu oikealta ja meillä on mahti (<3 Mahti Unitedille) jengi kasassa! Edessä on huippu vuosi, johon tekin kenties otatte osaa 🙂
Toisaalta tähän itsensä tuntemiseen liittyy tiiviisti kokeileminen. Kukaan ei tiedä kokeilematta, mistä ruoasta pitää. Sama pätee muillakin elämän osa-alueilla. Fuksisyksyni ikimuistoisimmat hetket ovat tulleet vastaan tietyssä määrin sattumalta, kun olen hieman umpimähkäisesti ryhtynyt johonkin puuhaan. Osallistuin esimerkiksi heti lokakuussa konfliktinratkaisusimulaatioon, kun kuulin asiasta vanhemmalta opiskelijalta kuppilassa ja heitin hakemuksen menemään. Tai lähdin koko Suomen viestinnän opiskelijoiden tapahtumaan Ydinviestiin Jyväskylään, koska ajattelin kotiseutumatkailun olevan mukavaa vaihtelua.
Ydinviestissä kuulin kenties syksyn tärkeimmän lauseen, jonka nyt jaan teille. “Toimi siten, miten uskot välttäväsi katumuksen.” Ajatus on, että jos jokin asia kiinnostaa, kannattaa etsiä rohkeus ottaa riski ja toteuttaa se. Vaihtoehtoinen katumuksen kanssa eläminen kortin jäädessä kääntämättä on paljon raadollisempaa. Ja on täysin ok epäonnistua! Elämä vaan on siistimpää ja mielenkiintoisempaa, jos se on omannäköinen.
Polvi on aina vaan enemmän ja enemmän mun koti. Se on sopivan laaja tutkinto, jotta se jättää vaihtoehtoja kokeilla ja tehdä erilaisia asioita niin opintojen aikana kuin työelämässä. Tulevaisuus on tietenkin täysin auki ja mahdollisuudet niin kovin laajat, että aina silloin tällöin kuulee ja käy läpi tulevaisuudesta ahdistuneita pohdintoja. Itse näen sen kuitenkin erityisesti vapautena: voin jatkossakin opetella tuntemaan itseni paremmin ja tehdä itselleni tärkeitä asioita. Ja kuitenkin, selusta on suhteellisen hyvin turvattu: vaikka oma unelma työtehtävästä ei toteutuisikaan, saa todennäköisesti tehdä jotain merkitykselliseksi kokemaansa työtä. Ja koska selusta on turvattu, voi hyvillä mielin nauttia näistä opiskeluajoista. Fuksisyksyni toiseksi tärkeimmän lauseen kuulin Media ry:n vuosijuhlilla eräältä alumnilta: hän kaipasi opiskeluaikoja ja sitä, että elämän suurin murhe oli seuraavan aamun aikainen luento.
Toivottavasti tästä tekstistä oli jotain hyötyä. Jos ei ollut, ei hätää, fuksiblogi jatkuu vuoden vaihteen jälkeen, enkä onneksi ole ainut kirjoittaja. Palaillaan!
Kirjoittaja on politiikan ja viestinnän vuoden 2018 fuksi Helsingin Yliopistossa.
0 Comments